Jätevesien käsittelyn muutokset

Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn osalta tulee voimaan 3.4.2017

Jätevesiasetuksen säännöksiä on siirretty ympäristönsuojelulakiin, kuten mm. kuormitusluku ja mitoitusperusteet. Yleissääntö on edelleen, että kiinteistön omistajan on huolehdittava siitä, että talousjätevesien käsittelyä varten kiinteistöllä on kohteeseen soveltuva jätevesien käsittelyjärjestelmä. Käsittelyjärjestelmän soveltuvuutta arvioitaessa otetaan huomioon kiinteistön käytön aiheuttama käsittelemättömästä jätevedestä aiheutuva kuormitus, ympäristön pilaantumisen vaara ja muun jätevesijärjestelmän ominaisuudet, kiinteistön sijainti vesistön tai meren läheisyydessä tai vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella ja muut ympäristöolosuhteet. Suunnittelijalle ja rakentajallekin on annettu vastuuta uudelleen muokatussa säännöksessä, jossa kiinteistön jätevesien käsittelyjärjestelmä on suunniteltava ja rakennettava ja sitä on ylläpidettävä siten, että perustason puhdistusvaatimus täyttyy.

Perustason puhdistusvaatimus: Ympäristöön aiheutuva kuormitus vähenee orgaanisen aineen osalta vähintään 80 prosenttia, kokonaisfosforin osalta vähintään 70 prosenttia ja kokonaistypen osalta vähintään 30 prosenttia verrattuna haja-asutuksen kuormitusluvun avulla määritettyyn käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan edelleen antaa tarkempia säännöksiä mm. jätevesijärjestelmän suunnittelusta, käytöstä ja huollosta.

Uudet jätevesien puhdistustehovelvoitteet: Aikataulu ja kiinteistöt, joita aikataulu koskee

Perustason puhdistusvaatimuksen toimeenpano rannalla ja pohjavesialueella kuuluu seuraavasti: Kiinteistön omistajan on huolehdittava siitä, että enintään 100 metrin etäisyydellä vesistöstä tai merestä olevalla alueella tai vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella ennen vuotta 2004 voimassa olleisiin rakentamisajankohdan mukaisiin vaatimuksiin tai myönnettyyn rakennuslupaan perustuva jätevesien käsittelyjärjestelmä täyttää perustason puhdistusvaatimuksen. Etäisyys on määritettävä keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta sitä lähinnä sijaitsevan sellaisen rakennuksen, jossa muodostuu talousjätevesiä, seinään.

Jätevesien käsittelyjärjestelmä, joka on tehty ennen vuotta 2004 rakentamisajankohtanaan voimassa olleiden vaatimusten tai myönnetyn rakennusluvan mukaisesti ja joka sijaitsee edellä mainitun mukaisella ranta-alueella tai pohjavesialueella, on saatettava jätevesistä säädetyn mukaiseksi viimeistään 31 lokakuuta 2019.

Rakentamisetoimenpiteen myötä tehostettavat jätevesikohteet

Muualla kuin pohjavesialueella tai ranta-alueella olevilla alueilla jätevesien käsittelyjärjestelmän korjaus- ja muutostyössä huolehditaan siitä, että perustason puhdistusvaatimus täyttyy, kun kiinteistöllä:

  • rakennetaan vesikäymälä tai tehdään vesi- ja viemärilaitteistoja koskeva luvanvarainen korjaus- ja muutostyö, jossa järjestelmä uusitaan tai kokonaisuudessaan korjataan; tai
  • tehdään rakennuksen rakentamiseen verrattavissa oleva rakennuslupaa edellyttävä korjaus- ja muutostyö.

Kiinteistöillä on myös huolehdittava siitä, että kiinteistöä ylläpidetään siten, että perustason puhdistusvaatimus täyttyy tehtyjen toimenpiteiden jälkeenkin.

Kunnan ympäristönsuojelumääräykset

Kuitenkin edellä todetusta poiketen kiinteistön jätevesijärjestelmän on täytettävä perustasoa ankarampi puhdistusvaatimus, jos siitä muualla laissa säädetään tai lain nojalla säädetään tai määrätään.  Vastaavasti kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä voidaan antaa perustason puhdistusvaatimusta ankarampia vaatimuksia, jos ne ovat perusteltuja paikallisten ympäristöolosuhteiden vuoksi. Kunnan ympäristönsuojelumääräykset tulevat sovellettavaksi samassa yhteydessä, kun lakiin perustuva talousjätevesien perustason puhdistusvaatimuskin tulee täyttää. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen näistä kunnallisista määräyksistä. Kunnan ympäristönsuojelumääräykset ovat asetuksia alemmanasteista sääntelyä. Tästä syystä lain tai asetuksen kanssa ristiriitaisia määräyksiä ei tule antaa. Lain tai asetuksen vastaisia määräyksiä ei myöskään saa soveltaa. Kunnan ympäristönsuojelumääräyksillä ei voida muun muassa luoda uusia menettelyjä tai velvoitteita, ellei ole annettu valtuutusta laissa. Määräykset voivat olla lakia ja asetusta tiukempia, jos vain näin voidaan estää ympäristön pilaantuminen esimerkiksi paikallisesti pilaantumisherkällä alueella.

Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen

Poikkeaminen voidaan myöntää viiden vuoden määräajaksi kerrallaan. Myönnetty lupa myös raukeaa, jos kiinteistön käyttö muuttuu siten että kuormitus lisääntyy tai kiinteistön omistus tai hallinta vaihtuu.

Poikkeamisen myöntämisen edellytyksenä on, että ympäristöön aiheutuvaa kuormitusta on kiinteistön käyttö huomioon ottaen pidettävä huomattavan vähäisenä verrattuna käsittelemättömän jäteveden aiheuttamaan kuormitukseen tai käsittelyjärjestelmän parantamiseksi edellytetyt toimet korkeiden kustannusten ja teknisen vaativuuden vuoksi kokonaisuutena arvioiden ovat kiinteistön haltijalle kohtuuttomat. Arvioitaessa toimien kohtuuttomuutta kiinteistön haltijan kannalta otetaan huomioon

  • kiinteistön sijainti viemäriverkoston piiriin ulotettavaksi tarkoitetulla alueella;
  • kiinteistön haltijan ja kiinteistöllä vakituisesti asuvien korkea ikä ja muut vastaavat elämäntilanteeseen liittyvät erityiset tekijät;
  • kiinteistön haltijan pitkäaikainen työttömyys tai sairaus taikka muu näihin rinnastuva sosiaalinen suorituseste.

Jätevesisuunnitelma

Kiinteistön omistajan on huolehdittava, että talousjätevesijärjestelmästä laaditaan jätevesisuunnitelma silloin, kun järjestelmä rakennetaan tai olemassa olevan järjestelmän toimintaa tehostetaan. Jätevesijärjestelmää koskeva suunnitelma on liitettävä maankäyttö- ja rakennuslain nojalla tehtävään lupahakemukseen (toimenpidelupahakemus tai rakennuslupahakemus). Jätevesisuunnitelmassa on oltava riittävät lähtötiedot perustana jätevesien käsittelyjärjestelmän mitoitukselle, rakenteelle, toimintaperiaatteelle, arvio saavutettavasta käsittelytuloksesta ja jätevesien ympäristökuormituksesta sekä muut järjestelmän rakentamiseksi, käyttämiseksi ja valvomiseksi tarpeelliset tiedot.

Ikävapautus

Jätevesien puhdistustehovaatimusta ei sovelleta edelleenkään sellaisiin kiinteistöihin, joilla jätevedet eivät aiheuta ympäristön pilaantumisen vaaraa ja kiinteistöllä vakituisesti asuva haltija tai haltijat ovat viimeistään 9.3.2011 täyttäneet 68 vuotta.